Hiljaisella viikolla
Rintaa vasten Johannes
lepäs nuorin oppilas
kuuli äänet sydämen,
äänet rakkaan paimenen.
Kutsu äänet laupeuden
äänet Isän sydämen
kutsuu korpeen eksyneen
synnin syliin joutuneen.
Kutsui kerran eksyneen
mieron tielle joutuneen
naisen kovin syntisen
tiesi elon entisen.
Kyynelillä kostutti,
hiuksillansa kuivaili
jalat rakkaan Mestarin
Maria tuo voiteetkin.
Niillä hoitaa väsyneet
jalat kovin uupuneet.
Hoivailee ja hyväilee
Juudas kovin epäilee.
Kalliit voiteet myydä vois,
köyhille ne ilon tois
rakkaudesta Mestariin
pesi jalat kuitenkin.
Pääsiäisen aamuna
hämärä on ulkona.
Ääni kuuluu kysyvä,
mitä itket ystävä.
Ovat vieneet Mestarin,
siksi itken kyynelin.
Tuntee vihdoin sanojan,
kun lausuu nimen Marian.
Ilo suuri murheisen
vihdoin täyttää sydämen.
Jeesus elää Herrani,
kulkee vielä kanssani.
Siihen turvaan minäkin
kulkijoista viimeisin.
Voi jos sanaan luottaisin
heikkona jos kuitenkin.
Kunnes saavun valkamaan
taivaan maahan ihanaan.
Siellä suvi aina on
kirkkaus loiste auringon.
Antero
Rauhan Sana -lehti 4/2025