Hyvää adventin aikaa

SUUREKSI LOHDUKSI KAIKELLE KANSALLE

 

Kovin helposti sitä kadottaa otteensa Marian ja Joosefin matkasta Betlehemiin. Se jää adventinajan kiiltokuvaksi, joka peittyy arjen kuormien alle. Helposti unohtuu, että paksun arkensa keskeltä hekin joutuvat irrottautumaan tien päälle.

 

Joosef jättää rakennusmiehen työmaansa. Hän on juuri tehnyt ison päätöksen sitoutua Mariaan tilanteen kiusallisuudesta huolimatta. Marian lähtö mukaan matkalle sinetöi asian.

 

 

Tungosta ja ahtautta
Tästä reissusta on lomatunnelma kaukana. Joosef aavistelee monen muunkin jättäneen visiittinsä viime tinkaan.

 

Betlehem on lopulta vain joidenkin kymmenien talojen pikkukylä. Kotien vieraskamarit loppuisivat heti kesken. Tilanne on Betlehemillekin poikkeuksellinen, kun Daavidin laaja suku alkaa tulvia kyläpahaseen.

 

Perille saavuttuaan Joosef toteaa aavistelleensa oikein. Tungos ahtailla kujilla on ahdistava, ja ihmiset ovat pahalla päällä. Joka kodin vierashuoneessa tuntuu majailevan jo useampikin perhe. Rekisteröintipaikalla on mahdoton ruuhka, joten tässä saattaa mennä useampi päivä.

 

 

Yösija eläinten keskellä
Paremman puutteessa erään talon emäntä käskee Marian ja Joosefin sisäpihalleen. Sen hyörinään varataan heille nurkka, johon kantamukset saa viimein laskea.

 

Illan hämärtyessä eläimet tuodaan sisään, ja perheen lapset laittavat niille syötävää lattiaan kaiverrettuihin kaukaloihin. Emäntä keräilee pyykit narulta olalleen ennen illan viileyttä ja tiuskii perheen pienimmille. Eivät tahdo millään malttaa rauhoittua nukkumaan, kun talo on täynnä vieraita ihmisiä.

 

Joosef ja Maria avaavat vuodemattonsa nurkassa olevan saviuunin viereen. Päivän leivontojen lämpö on hiipunut, lantakokkareet kuivuvat uunin kyljessä aamun lämmitystä varten.

 

 

Lapsi syntyy
Eivät Maria ja Joosef tiedä, että synnytys tulisi yllättäen käynnistymään täällä ihmisten nurkissa, jo muutenkin ahtaaseen rakoon. Kylän lapsenpäästäjä kutsuttaisiin paikalle ja miesväki ajettaisiin kujalle odottamaan.

 

Paremman puutteessa vastasyntynyt laskettaisiin syöttökaukaloon nukkumaan, pois jaloista. Perheen emäntä laittaisi vähän juhlavamman iltaruoan niistä vähistä, mitä on. Keskellä yötä tupsahtaisi vielä kukkuloilta joukko paimenia kertomaan näkemistään enkeleistä ja heidän ihmeellisistä puheistaan.

 

 

Kaikelle kansalle
Eivät Maria ja Joosef tulisi koskaan tietämään sitäkään, että kaikki tämä tulisi olemaan suureksi lohduksi kaikelle kansalle, joka pimeydessä vaeltaa keskellä oman adventtinsa kiirettä ja stressiä, huolten ja paineiden kuormittamina. Juuri sinne pyykkien ripustajien ja yövuorolaisten karuun arkeen tämä poika tulisi silloinkin syntymään. Juuri heidän taakoitettuun sydämeensä tulisi Jeesus asettumaan ja tuomaan ylimaallisen rauhan.

 

 

Mikko Himanka

Rauhan Sana 11/2024



Jaa artikkeli sosiaalisessa mediassa: