Rauhansanalaisuus

Rauhan Sana toimii Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se on yksi kirkkomme sisällä toimiva lestadiolaisuuden haara, joka muodostui 1930-luvun hajaannuksessa omaksi liikkeekseen. Rauhan Sana on kolmanneksi suurin lestadiolaisuuden ryhmä vanhoillislestadiolaisuuden ja esikoislestadiolaisuuden jälkeen.

Liike edustaa vankalle sielunhoidolliselle ja keskinäisen yhteyden pohjalle rakentuvaa, Jumalan Sanaan turvautuvaa kristillisyyttä, sitoutumista yksin Raamattuun ja elävää seurakuntayhteyttä. Vapaa evankeliumi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä saarnattavana syntien anteeksiantona on julistuksen kallein helmi.

Keskeisenä toimintamuotona ovat seurat, ja vuosittainen päätapahtuma Suvijuhlat kokoaa kesäisin rauhansanalaiset yhteen ympäri maan ja maailman. Liikkeen lapsi- ja nuorisotyö sekä perhetyö pitävät sisällään ympärivuotisesti toimintaa ja vuosittaisen rippileirin. Ulkolähetystyötä Rauhan Sana tekee Virossa ja Venäjällä. Liike julkaisee kuukausittaista Rauha Sana -nimistä lehteä ja joulunaikaan ilmestyvää Pohjolan Joulu -lehteä.

Rauhan Sanan seuroissa lauletaan paljon ja mielellään. Virsikirjan lisäksi on ahkerassa käytössä Siionin Matkalaulut -kirjan hengelliset laulut. Erityisesti niiden ns. saarnalauluissa on hyvin kiteytetty pohjoisen kristillisyyden sydänäänet – sanoma vapaasta armosta, Jeesuksen veren voimasta, Jumalan kansan taivasosasta ja vaellukseen tarvittavasta uskon turvallisuudesta.

Rauhan Sanan historiaa tarkemmin » 

 

Rauhan Sana- liikkeen pääalueet ja levinneisyys

    • Rovaniemen seutu ja Tornionjokilaakso molemmin puolin rajaväylää
    • Pohjanmaan rannikkoseutujen pitäjät (Oulu, Raahe, Kalajoki, Himanka, Kokkola)
    • sisämaassa Ylivieskan seutu
    • ruotsinkielinen Pohjanmaa
    • nykyään myös pääkaupunkiseutu ja Turun alue
    • Rauhansanalaisuutta on vanhastaan Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa, Kanadassa ja Suomessa. Pohjolan luterilaisissa kirkoissa rauhansanalaisuus elää vankasti kirkon sisällä toimivan herätysliikkeen ja yhdistysjärjestyksen toiminnallisissa raameissa sekä kiinteässä yhteistyössä seurakuntien kanssa.
    • USA:ssa lestadiolaisuus on suurten siirtolaisvuosikymmenten satoa vuosisadan vaihteen tienoilta, jossa se on järjestynyt synodipohjaiseksi Apostolis-luterilaiseksi kirkkokunnaksi.